Monday, June 28, 2010

Kotona




Reissu tehtynä ja vaikka kivaa oli niin miten ihana onkaan tulla kotia :) Reissulla tulee aika nopeasti ikävä omaa tyynyä ja haudutettua teetä. Kotiin tultua onkin yleensä teen haudutuksen  sekä kukka kierroksen aika. Rituaalit on samat vaikka olisikin ollut vain parin päivän reissulla :) Juhaanusruusut olikin kotona jo lakastuneet joten matkan varrelta poimin kotia tuoreita kukkasia. Yö oman tyynyn kanssa on nukuttu ja nyt suuntana työpäivä vielä pitäisi loppurutistus ottaa ennen lomaa.

Toivottavasti teillä oli ihana juhannus ja kaikki hyvin. Kurjia nuo  tilastot aina uutisissa kuulla juhannuksen jälkeen ja miten toivoisikaan ettei niitä onnettomuuksia olisi ollutkaan.

Ihana kesäpäivä on tänään alkanut ja toivotankin kaikille oikein ihanaa ja aurinkoista päivää.

Palaillaan

Marie

Wednesday, June 23, 2010

Keskikesä


Tulin tänne vielä toivottamaan teille oikein ihanaa Juhannusta ! Perheemme otti pienen varaslähdön
Juhannuksen viettoon. Työpäivän jälkeen valmistin eväät mukaan ja nautimme kaivarissa auringon lämmöstä. Iltaa vielä vietimme Seurasaaressa missä olemme juhannuksia viettäneet silloin kun olemme olleet työvuoroissamme kiinni. Niin rauhoittavan kaunis paikka että suosittelen lämpimästi :)
Museorakennuksetkin ovat ihastuttavia kannattaa vain etukäteen tarkistaa aukioloajat täältä.
Yöhön on taas tullut valvottua ja huominen työpäivä vielä odottaa mutta sitten Juhannuksen viettoon! :)

Oikein lämmintä ja onnellista keskikesän juhlaa !  Ajelkaahan varovasti reissuillanne <3


 Marie

Lämpimästi Tervetuloa uusille seuraajille :)

Tuesday, June 22, 2010

Päivän vaihtuessa


Miten ihania valoisat illat onkaan ainut ongelma on ettei uni tahdo tulla illalla :) Eilen illalla oltiin iltayöstä pienellä happihyppelyllä ja miten kauniisti ilta aurinko paistoikaan. Tuntuu kuin luontokin tietäisi keskikesän tulleen. Kaupunki ainakin hiljenee päivä päivältä ja juhannus onkin kuin huopatossu tehtaalla. Turistit yleensä ihmeissään että minne kaikki katosivat :) Olin kuvaamassa puistoissa ja eikä niitä turhaan kutsuta kaupunkien olohuoneiksi väki viihtyy eväiden ja kirjojen kanssa illta myöhään.
Onhan se aika kiva että ne kyltit älä tallaa nurmikkoa on poistettu, nurmikkokin näyttää sen kestävän.
Nyt rauhallist iltaa vietellen ja juhannusta valmistellen.
Kesäistä tiistai iltaa ihanaiset! Kiitos kommenteistanne ne piristävät kummasti :)

<3 Marie

Sunday, June 20, 2010

Hovihyve

Ihana viikonloppu takana. Paljon kauniita ja muistoihin painuvia hetkiä. Paljon myös menneistä muistoista pinnalle tulleita kauniita hetkiä , joten voi todeta viikonlpun olleen hyvä :) Naapurimaan häitä seurattiin yöhön asti.Olipa ihanat ! Nyt pystyi reilusti olemaan ylpeä synnyinmaastaan ;)
Muistankin pikkutyttönä tehneeni Kuningasparin kihlajaiskuvasta 1000 palan palapelin :) Taisi olla ensimmäinen iso palapeli jonka tein. Vanhempani liimasi sen vanerille ja siitä tuli mielestäni kaunis taulu. Victoria on minua kuusi vuotta nuorempi joten olen seurannut hänen elämäänsä miltei koko ikäni. Kaikkea hyvää toivon Hänelle :)

Meillä herkuteltiin hovihyveellä. Jälkiruoka on lähtöisin 1800-luvun lopulta ja pitää sisällään kermavaahdon, marengin ja suklaakastikkeen. Sekaan on laitettu tuoreita marjoja sekä koristeltu paahdetuilla mantelilastuilla. Niin kuin kaikille rakkaille ja hyville resepteille tulee vuosien saatossa kymmeniä versioita niin on käynyt tämänkin :) Mielikuvitus on vain rajana itse kylläkin pidän eniten tästä perinteisestä.

Juhannusviikko alkamassa minne alkukesä oikein hurahti ? No joka tapauksessa innoissani odotan juhannusta ja kesän lämpöä.

Aurinkoista ja lämmintä mieltä tulevaan viikkoon jokaiselle !

<3 Marie

Wednesday, June 16, 2010

Pannumyssy



Tänään on saanut nauttia kauniista auringonpaisteesta. Aamulla kun lähdin töihin kaupungin yllä leijui kahvipaahtimon tuoksu sattui tuuli tulemaan niin sopivalta suunnalta :)

Pitkään on suunnittelu listalla ollut pannumyssy ja tänään töistä kotia kävellessäni sain idean ja tervikkeetkin löytyivät kotoa. Joten tässä se on...vanhasta käsipyyhkeestä ommeltu. Koristeluun valitsin yksinkertaisen nauhan ja vuoreksi villahuopaa. Villahuopaa saa ostettua mm. Stockmannilta.
Nyt pysyykin tee lämpimänä kauemmin ja saa haudutus ajankin olla myssyssä lämpöä pitelemässä :)

Tänään ollaan iloittu nuorukaisen pääsystä mieleiseensä lukioon :) Lauantaitakin jo kovasti odottelen ja jos oikein rehellinen olen niin vähän jännitänkin jo naapurimaan häitä. Alankin katsomaan kohta teekupposen kera ykköseltä alkavaa ohjelmaa Victoriasta ja Danielista.

Mukavaa loppuviikkoa jokaiselle ja tervetuloa uusille seuraajille :) Olenkin jo pohtinut pientä arvontaa ja luulenpa että aika piakkoin saan sen aikaiseksi.

<3 Marie

Tuesday, June 15, 2010

Iltaa viettämään




Tänään on ollut kivan leppoisa päivä. Töitäkin silleen sopivaan tahtiin :) Työmatkalla poikkesin vanhantavaran kaupassa. En muista nimeä mutta sijaitsee krunikassa Vironkadulla. Liike suljetaan joten tuotteet oli suurelta osin puoleen hintaan. Liike oli jo aika lailla tyhjentynyt mutta kahden kassin kanssa minä sieltä lähdin iloisena tepastelemaan kotia :) Löysin arabian astioita (syvät lautaset) sekä  lasiset maljat jälkiruokaa varten.  Olen tosi iloinen löydöistäni :)

Kotia on niin ihana aina tulla  yleensä kun ovi käy niin aina jompi kumpi nuorukaisista on ovella vastassa ja ottaa kasseja vastaan. Arjen pienissä hetkissä ja eleissä voi olla paljon rakkautta kätkettynä.
Minulle ne viestittävät välittämisestä sekä  niistä tulee niin lämmin ja rikas olo <3

Nuoriso olikin juuri syönyt lämmintä ruokaa joten iltaa varten tein päärynäpitsan. Toiveikas ajatus on lähteä merenrantaan nauttimaan kun aurinkokin jo näyttää kurkkivan :) Pitsan päälle laitoin greve juustoa 200g,  4 päärynää viipaloituna, uunista ulos oton jälkeen vähän hunajaa päälle ja pistaasipähhinöitä murskattuna. Ei suolainen eikä kovin makeakaan mutta maukas ;)

Mukavaa tiistai-iltaa teille !

<3 Marie

Sunday, June 13, 2010

Tapettia



Luulempa että olen löytänyt meille uuden tapetin makuuhuoneeseen. Pitkään olen etsinyt eikä mieleistä ole oikein löytynyt mutta tähän ihastuin. Minulla oli kaksi vaihtoehtoa joko vaalea maalattu seinä tai sitten tummempi tapetti joka antaa huoneelle rajaukset. Asunto on muutoin aika vaalea seinäväreiltään. On harmaata  sekä valkoista.
Värillistä en voinut kuvitella koska kyllästyn niihin nopeasti ja kaipaan pienillä asioilla vaihtelua värimaailmaan. Tämän lasken siinä mielessä värittömiin että sopii kaikkien värien kanssa :)

Huoneessa on korkeutta 340 ja pituutta melkein kuusi metriä. Oviaukkoja kaksi ja kaksi korkeata ikkunaa. Joten ei ihan pääse valtaamaan koko huonetta :) Huoneessa on tumman tummia vanhoja huonekaluja sekä kustavilaisia helmenharmaita. Huonekalut näyttävät toimivan tapetin kanssa.Tekstiilit ovat valkoisia joten raikkautta tulee sen myötä.

Päätin olla rohkea ja hakea vähän "uutta" tai paremmin sanottuna vanhaakin vanhemman ilmeen :)Jotenkin tuntuu jo nyt meidän tapetilta.

Kuvat on vähän hassuja olen tapettikirjan avulla yrittänyt havainnollistaa miehelleni kuvia asettamalla kirjan huoneessa eri tuotteiden taakse :)Näin meillä on sunnuntai päivää vietetty. Tiedättekö taisin saada mieheni vakuuttuneeksi ;)
Tilaus aika on kolme viikkoa joten odottelemaan.

Tervetuloa uudet seuraajat ja kiitoksia ihanista kommenteista aurinkoiset :)

Aurinko vähän kurkistaa joten toivon että voin toivottaa ihanaa ja aurinkoista sunnuntai-iltaa .

Marie

Saturday, June 12, 2010

Tuulinen päivä




Tänään on tuullut niin että räppänät ovat vinkuneet ja pihamme  ainoassa hevoskastanjassa ei ole enää ainuttakaan kukkaa. No, olo on jo parempi ja lauantaista nauttinut lepäillen. Ajattelin jakaa teidän kanssa pastaohjeen joka on yksi meidän lemppareista. Tähteistä nautittavaan perhehetkeen 15 minuutissa :)

Maalaispasta

Paketti Penne rigatea kiehuvaan veteen. Kastikkeeseen  meillä sattui olemaan jääkaapissa kevyt pepperonia, kinkkua ja muutama siivu pekonia. Paistoin pekonin ja suikaloin joukkoon pepperonin sekä kinkun ( eli suhteet vähän sen mukaan mitä kaapissa on ). Maustoin mustallapippurilla ja sekaan reilusti mieleistä yrttiä meillä se oli oreganoa. 2 dl kermaa lorautin joukkoon ja annan kastikkeen tekeytyä pastan valmistumisen ajan eli 10 minuuttia.Sekoitin kastikkeen valutetun pastan joukkoon ja kippasin tarjoiluastiaan.

Ohjeen olen makujen perusteella painanut mieleeni kun muutama vuosi sitten kyseistä ruokaa nautittiin Tukholman vanhan kaupungin italialaisessa kellariravintolassa. En tiedä onko ruoka vielä listalla mutta meidän mieliin se on painunut ja edelleen silloin tällöin nautimme sitä :)

Kirkas paprikakeitto alkuun tällä kertaa ja pastan kyytipojaksi maalaisleipää. Jälkiruuaksi maistui vesimeloni ja verigreippi.

Katosta muuten roikkuu itse rautalangasta väkertämäni kynttelikkö. Punoin rautalangan pyöreäksi ja tein säännölisin välimatkoin kuusi silmukkaa joihin saa hyvin kiinni kuusenkynttiläpidikkeet. Ovat välttämättömät ettei pidike pääse pyörimään vaan pysyy napakasti paikoillaan. Kolmesta kohtaa kiinnitin rautalangan kehään ja päät yhdistin ja väänsin silmukalle että saa kattoon roikkumaan :) Tein pimeitä aikoja varten mutta meillä poltetaan kynttilöitä kesät talvet joten olen antanut häkkyrän roikkua viellä.

Lämmintä ja kotoista viikonlopun jatkoa ystävät !

Marie

Monday, June 07, 2010

Syreeninkukkajäätelö



Syreenitouhut jatkuvat :) Kokeilut alkoivat viime kesänä ja jatkoa seuraa tänä kesänä kun törmäsin  Theresia Erneborgin  syreeninkukkajäätelöön. Häneltä on syyskuun lopussa ilmestymässä kirja Söta Saker.
Ensinnäkin tein eilen syreenisokeria. Todella yksinkertainen toteuttaa. Sokeri sopii koristeeksi, teehen pelkästään ja pikkuleipiinkin.

1 kg  sokeria
2dl    liloja syreeninkukkia

Anna kaikkille pörriäisille ensin mahdollisuus paeta asettamalla nippu pöydälle :) huuhtele oksat ja ravistele. Nypi kukinnot pyyhkeen päälle kuivumaan ilman vihreitä osia. Sen jälkeen laita sokeria ja kukkaset vuoroin lasipurkkiin. Kukkasten mehu imeytyy sokeriin joten anna sokerin kuivua pari päivää ja ravistele lasipurkkia silloin tällöin. Sokerin kuivuttua tuote on valmis käytettäväksi.

Sunnuntai iltana innostuin kokeilemaan jäätelöä. Ohje oli ihanan helppo !

2 dl liloja syreeninkukkia ( 1 1/2 dl keittämiseen ja 1/2 dl pakastimeen )
1 dl sokeria
2 kananmunaa
2 1/2 dl maitoa
2 dl vispikermaa

Vaahdota sokeri ja munat ja sekoita yhdessä maidon kanssa isoon kattilaan. Sekä 1 1/2 dl kukintoja.
Anna poreilla koko ajan sekoittaen kunnes seos paksuuntuu ( ei mene pitkää hetkeä ). Siivilöi kukinnot pois ja anna jäähtyä hieman ja lisää joukkoon vispaamaton kerma. Lisää joukkoon 1/2 dl kukintoja (kukinnot voi jättää väliin on lähinnä koristeena ). Kaada seos kannelliseen muoviseen rasiaan. Pakasta 4-5 tuntia. Koristele esim. syreeninkukkasokerilla.

Tänään juhlistimme poikiemme ensimmäistä lomapäivää jäätelöllä ja nam että oli herkullista. Jotenkin tuoksu muuttui mauksi :) Taatusti teen uudestaan helppoa ja viehättävän makuista.

Kiitos ihanista ja niin piristävistä kommenteista! Tervetuloa toivotan myös uusille seuraajille :)

Maanantai-illasta  ja sireeninkukkajäätelöstä nauttien on hyvä jatkaa viikkoa.

<3 Marie

p.s  lupaan ettei enää tule syreeni postauksia ... jään tehtailemaan tänne ;)

Sunday, June 06, 2010

Tuoksua kaappiin


Aikaisin aamulla lähdin nauttimaan kävelylenkistä mieheni kanssa. Luonto oli tosi hiljainen eilisen jäljiltä. On ollut kiva ladata akkuja aamupäivän nyt tuntuukin jo siltä että voisi suunnitella päivälle jotain :) Keräsin aamulla syreeninoksia ja ajattelin kuivattaa kukintoja tuoksupusseihin. Kotia päästyäni toki laitoin niitä kuivumaan mutta sitten sain myös ajatuksen  että sitoisin kevyen kranssin.
Kiinnitin kranssin kaapinoveen antamaan meidän keittiötekstiileille kesätuoksua. Tuoksupussien aika on myöhemmin. Näin tuo jo heti vienoa syreenintuoksua kotiimme :)

Nyt on juhlittu omia ja ystävien nuoria. Muistojen akkuja täytetty.  Iloinnut olen myös Mamman uunissa blogin Marian kanssa <3 Hänestä tuli mummu pienelle tytölle lauantaina.
Onnittelut täältä vielä Maria !

Sunnuntaita on vielä jäljellä joten toivotan hyvää jatkoa sille ja myös tsemppiä alkavaan viikkoon !
Illalla tulen kurkkailemaan mitä teidän viikonloppuun on kuulunut ja niiden joiden viikonvaihteeseen en pääse kurkkaamaan niin  toivon sen olleen hyvä :)

<3 Marie